Saatteeksi blogiini
Aluksi lienee tarpeen sanoa jotain itse käsillä olevasta blogista. Sen pääasiallinen tarkoitus on tarjota kanava sosiaalisen ja poliittisen ajatteluni kehitykselle, mikä välttämättä edellyttää jatkuvaa kirjoittamisen (ja lukemisen) harjoittamista. Blogissa esitetyt ajatukset voivat toisinaan olla pitkällekin kehitettyjä, toisinaan ne saattavat toisaalta olla enemmän tai vähemmän yksittäisiä hajahuomioita. Tärkeää on, ettei julkaisukynnys nousisi liian korkeaksi, mikä ei silti tarkoita, ettenkö pyrkisi ainakin jonkinlaiseen tasoon. Itse kirjoittajasta vain sen verran, että aniharvat voivat sanoa tuntevansa, jotkut harvat tietävänsä, ja useimmat eivät sen kummemmin tunne, eivätkä tiedä.
Sitten itse asiaan. Kuluvana vuonna kesätöiden (ja töiden yleensäkin) saaminen on ollut varsin vaikeaa syistä, jotka varsin hyvin tunnetaan. Kuitenkin erityisesti yhdellä alalla eli maataloudessa tilanne työvoimansuhteen ei ole ollut tarjota ei-oota, vaan pikemminkin laaja julkisen keskustelun kohde erityisesti kuluneena keväänä oli se, että mistä löydetään maatiloille tarmokkaita työntekijötä, kun ulkomaalaisen kausityövoiman maahantulo näytti pitkään epävarmalta. Tähän täkyyn tartuin itsekin, ja vaikka olenkin toistuvasti monille paasannut, ettei sosiologian opiskelu valmista mihinkään ammattiin, (esitän vilpittömän anteeksipyyntöni nyt), niin päätin näyttää itselleni olevani väärässä, mistä seikasta tämä teksti on ennen muuta osoitus. Täten varsinainen kesätyöni ei kuluvana heinäkuuna ollut sinänsä mansikanpoiminta, vaan mansikkatilan sosiaalisen ympäristön tarkkailu, mistä nyt esitän jonkinlaisen kuvauksen omalta osaltani. Aihe on tärkeä, koska julkisuudessa on viljaltikin esiintynyt turhautuneiden työntekijöiden kuvauksia välinpitämättömistä ja jopa sortavista työoloista, mikä ei kuitenkaan ole kuin yksi mielipide asiasta.
Ensin esitän joitakin sosiologisia huomioita mansikanpoiminnan ympärille kehittyneestä sosiaalisesta yhteisöstä mansikkatilalla, jolla työskentelin ja tämän jälkeen "paljastan" vuorostaan itse poimintatyön sosiaaliset normit ja sen, mihin näiden normien noudattaminen johtaa koko mansikkatilan ja mansikanviljelijän kannalta.
Mansikkataivaasta Gulagiin - Fyysisen työn tuottama vahva yhteisöllisyys
Kuvauksen kohteena olevalla masikkatilalla työskenteli kuluneena heinäkuuna noin 150 ukrainalaista kausityöläistä ja noin 50 jotakin muuta kansalaisuutta edustavaa työntekijää, jotka aluksi muodostivat omat työosastonsa. Kuitenkin ensimmäinen tälle jälkimmäiselle joukolle, (johon itse kuuluin) järjestetty ns. koulutuspäivä typisti joukon puoleen ja lopulta koko mansikkasesongin loppuun saakka veivät sittemmin yhdessä työskennelleet ukrainalaiset ja noin 15 hengen sitkeä "muukalaislegioona", jossa enemmistönä olivat suomalaiset. Koska en työskennellyt asuinpaikkakunnallani, nojauduin majoituksessani vahvasti työnantajan tarjoamaan majoitukseen, jonka tasokkuus yllätti positiivisesti. Majoittuminen yhdessä muiden työntekijöiden kanssa lujitti rutkasti yhteishenkeä, mitä rasittava, (jos ei raskas), poimintatyö tuntuu vaativan. Suurin osa lopettaneista olivatkin lähinnä sellaisia, jotka eivät löytäneet paikkaansa sosiaalisesta yhteisöstä, ja jotka eivät siis usein myöskään majoittuneet työnantajan tarjoamissa asumuksissa.
Mansikanpoiminta on fyysistä ulkotyötä. Se on toistuvien maratonien juoksemista, kun tavanomaisen työpäivän mitta lähentelee päivästä toiseen kahtatoista tuntia. Kaikilla työntekijöillä oli toki syynsä sietää raskaita työpäiviä, mutta kun ukrainalaisten pääasiallinen motiivi jatkuvaan juilivaan selkäkipuun oli tietysti rahallinen, niin meidät muut loppuun asti työskennelleet pellolla piti lähinnä vain se, että saimme olla osa muodostamaamme sosiaalista yhteisöä. Koska tiesimme, ettemme juurikaan kerryttäisi taloudellista pääomaamme, olisi tähän perustuen lähteminen tullut kyseeseen jo ensimmäisen viikon jälkeen, mutta yhteisön mukaansatempaava voima ja mielekäs vapaa-ajan vietto yhdessä sinsänsä yksitoikkoisten ja puuduttavien työpäivien jälkeen saivat meidät päivä päivän jälkeen jäämään. Tuntuu olevankin niin, että yhdessä koetut fyysiset haasteet aukaisevat suut paljon todennäköisemmin kuin psyykkiset ponnistukset, koska vastaavaa yhteisöllisyyttä en koskaan ole kokenut psyykkistä, toisin sanoen ajattelua vaativaa, työtä tehdessäni esimerkiksi yliopistolla opiskellessani.
Toistuvat maratonit vaativat taas jotakin selviytymisstrategiaa. Työtä ei voi tehdä koko ajan maksimiteholla, koska se kuluttaa tekijänsä loppuun alta aikayksikön. Toisin sanoen mansikat on noukittava rennosti. Mitä tulee henkiseen yksitoikkoisuuteen, niin sitä lievitettiin ennen muuta huumorin keinoin. Nimesimme, (muut kuin ukrainalaiset, joiden kanssa meillä muilla ei juttu juuri lentänyt kielimuurin takia), työmaamme ja koko sosiaalisen yhteisömme ensin Mansikkataivaaksi, joka muuntui sittemmin Gulagiksi, kun työn rasittavuus alkoi hahmottua meille. Tämä auttoi meitä jaksamaan aina ja erityisesti silloin, kun mansikanpoimiminen kävi äärimmäisen hitaaksi ja vaivalloiseksi esimerkiksi sateen tai runsaiden rikkaruohojen takia, milloin työteho putosi helposti alle puoleen verrattuna "hyviin olosuhteisiin", joita Gulagissa ei sinänsä koskaan voi olla.
Poimintatyön sosiaaliset normit
1. Urakkapalkkaus ajaa työntekijät valvomaan itseään ja ajamaan itsensä maksimaaliseen mahdolliseen työsuoritukseen. Tällöin mitään muuta työntekijöiden valvomista työnopeuden tai työssä olemisen suhteen ei tarvita.
Kun palkan pohjana työntekijöiden uskomuksen mukaan on ainoastaan poimitut mansikkakilot, niin työntekijät ainakin oman kokemukseni mukaan pitävät itsensä työn touhussa turhia taukoja pitämättä. Itsekin ensimmäisen työpäivän jälkeen havaitsin käyttäväni aikani maksimaalisesti poimimiseen. Lounastunti oli hukkaan heitettyä aikaa, joten söinkin eväitäni samalla kun kävelin vessaan ja muita kun vessataukoja en käytännössä pitänytkään.
2. Isot ansiot vaativat kusettamista.
Työnatajan virallinen ohje työnsuorittamiseksi oli aina se, että aloitetulta riviltä poimitaan tarkasti kaikki kypsät marjat, ja mädät marjat puolestaan noukitaan ja heitetään rivin keskelle. Kuitenkin nopeasti kävi selväksi, että isoimmat ansiot saadaan niin, että kerätään ainoastaan isoimmat marjat myös kaverin puolelta ja jätetään mädät ja pienet marjat niille sijoilleen. Niinpä itse sainkin useimpina päivinä kerätä ukrainalaisilta raketin lailla edellä edenneiltä kollegoiltani jäänyttä pientä marjaa ja heitellä epäkelpoa mansikkaa rivien keskelle jalkojen alla hilloksi muussattavaksi.
3. Lojaalius vallitsee pellolla.
Mansikat poimitaan 2.5 kg:n koppiin, jotka jätetään niiden täytettyä mansikkariviin siihen kohtaan, missä ne tulivat täyteen ilman minkäänlaista valvontaa. Helpoin tapa ansaita olisikin kähveltää kaverin valvomattomat mansikat ja kiikuttaa ne muina miehinä tai naisina punnituspaikalle. Kuitenkaan tätä ei kokemukseni mukaan tapahtunut kertaakaan. Työntekijät kunnioittavat toistensa työtä suuresti, koska he tietävät kuinka "kipeää rahaa" jokainen poimittu laatikko on. Lisäksi kaveria tuetaan ja hänen jaksamistaan yritetään parantaa kaikin tavoin, esimerkiksi vitsailemalla tai tarjoamalla hänelle omia eväitään tai sadetakkia.
4. "Ei nillitetä, vaan ne marjat poimitaan."
Työolot olivat kieltämättä rasittavat, mutta kun työtä oli tarjolla ei siitä sopinut kieltäytyä. Työntekijät sopeutuivat työhön. Erityisesti tämä koski meitä muita kansallisuuksia edustaneita, joiden oli sopeuduttava siihen työkulttuuriin, jolla ukrainalaiset ukrainalaisen työnjohtajan johdolla poimintatyötä harjoittivat eli käytännössä siihen, että työt alkavat bussista aamulla noustua ja päättyvät kun bussi illalla tulee hakemaan, ja koskaan ei ole selvää, milloin bussi lopulta sitten tulisi.
Poimintatyön sosiaalisten normien vaikutus koko mansikkasadon ja itse mansikanviljelijän tulonmuodostuksen kannalta
1. Informaation puute ajaa epäkelvon mansikan poimimiseen
Kun työntekijät elävät siinä uskossa, että heidän ansionsa on riippuvainen vain heidän poimimistaan kilomääristä ja lisäksi kun tunnetaan ihmisten taipumus ahneuteen, niin seuraus on se, että etenkin alku- ja loppusadon aikana koppiin päätyy laadunvalvonnasta huolimatta runsaasti myyntiinkelpaamatonta mansikkaa. Todellisuudessa marjanpoiminnan työehtosopimuksessa lukee, että silloin kun urakan edellytykset eivät täyty, (eli esimerkiksi silloin kun sato on vähäistä ja työ täten hidasta), niin työtä suoritetaan tuntipalkalla. Kuitenkaan meille työntekijöille ei koskaan sinänsä ymmärrettävistä syistä, (työteho on vaarassa kärsiä), koskaan kerrottu, milloin tienestimme perustuvat tuntipalkkaan ja milloin urakkaan.
2. Kusettamisesta kärsivät lopulta kaikki
Ei niin kuin armeijassa, mutta kuitenkin. Kun toiset poimivat ahneuksissaan ja huonosti informoituina huonoa mansikkaa ja jättävät mädän mansikan peltoon niille sijoilleen, niin lopulta kaikkien etu kärsii. Marjanviljelijä menettää satoaan ja poimijat näin myös työnsä nopeasti, koska erityisesti silloin kun kausi on hankala, (kuten kulunut kausi oli), niin sen pituus on riippuvainen siitä, että työt tehdään kestävällä tavalla ohjeiden mukaan, ei ahneesti omaa etuaan maksimoiden.
Edellisiin kohtiin pohjaten työnjohto ja laaduntarkkailu ovat tärkeässä osassa. Tilalla jolla työskentelin niin työnjohdosta kuin laadunvalvonnasta vastasivat ukrainalaiset ja meidän muunmaalaisten kokemus kautta linjan oli se, että meitä valvottiin paljon tiukemmin kuin ukrainalaisia kolleegoitamme. Täten ukrainalaiset pystyivät usein suurempiin kilomääriin, (toki heidän joukossaan oli myös mansikanpoiminnan kiistattomia huipputekijöitä), mutta laatu saattoi toisinaan heidän osaltaan olla heikkoa. Meidän koppamme eivät ehkä täyttyneet samaa tahtia, mutta pyrimme saamaan 100 % laadukasta mansikkaa koko riviltä.
Lopuksi
Raporttini on päättynyt. Todettakoon vielä se, että työ mansikanpoiminnan parissa on oiva keino kiinteyttää kehoa, tutustua kaunokirjallisuuden klassikoihin äänikirjojen muodossa ja parantaa näivettyneitä kielitaitojaan. Työnä se sopii vahvaselkäisille ja nopeasormisille, sitkeille ja notkeille normaalikuntoisille ihmisille. Itse en loistanut työssä lähinnä ja erityisesti motorisen lahjattomuuteni takia, mitä yritin paikata koko päivän kestävällä tauottomalla urheilullani, mikä tietysti sai aikaan runsasta huvittuneisuutta niiden keskuudessa, joilta työ kävi. Kuitenkin sosiaalisena kokemuksena työ oli minullekin merkityksellistä, mistä tämä raporttikin toivottavasti jotakin todistaa.
Palaamme asiaan, kun aika on, ja kun tarve taas vaatii..
