Hyvä politiikkatieteiden ja sosiologian fuksi, olet tehnyt merkittävän mainion alavalinnan ja tämä teksti on osoitettu sinulle. Kerron jotain sellaista, mitä olisin itse ollessani sinun tilanteessasi halunnut kuulla vanhemmilta tieteenharjoittajilta, mutta mitä en koskaan saanut heiltä valitettavasti kuulla. Pidemmitttä puheitta käymme itse asiaan ja korjaamme vääryyden.
Miksi alavalintasi on lopulta oikea?
Ollaksemme rehellisiä valitsemasi ala on kaikkea muuta kuin kannattava, kun mietitään tulevaisuuden taloudellisia ja yhteiskunnallisia näkymiä. Työllistyminen on toki mahdollista monenlaisiin tehtäviin, mutta kuitenkin se on epävarmaa. Lisäksi on melkoisen todennäköistä, etteivät tulevaisuuden ansiosi tavan palkkatyössä nouse suorittamallasi tutkinnolla läheskään yhtä korkeiksi kuin lääketieteelliseen, oikeustieteelliseen, kauppatieteelliseen tai johonkin teknilliseen korkeakouluun suunnanneilla tovereillasi. Heidän alansa edustavat näkökulmastamme katsoen paitsi taloudellisia kultakaivoksia, niin myös potentiaalia hankkia yhteiskunnallisesti ja myös sosioekonomisesti merkittäviä asemia. Yksinkertaisesti sanoen heidän alansa ovat arvostettuja yhteiskunnan syvissä kerroksissa ja sinun alasi ei, minkä seikan tulet vielä huomaamaan. Todettava on myös se tosiseikka, ettei koulutuksesi tule valmistamaan sinänsä mihinkään ammattiin erityisesti, mistä voit toisinaan olla kateellinen esimerkiksi luokanopettajaopiskelijoille.
Kuitenkin olet tehnyt oikean valinnan. Se, mitä koulutuksesi kykenee sinulle tarjoamaan, on paljon laajempaa tietämystä ja ymmärrystä kuin toverisi edellä mainituilla aloilla koskaan tulevat saavuttamaan. Et tule oppimaan ratkaisemaan juurikaan mitään erityiskysymyksiä, mutta sen sijaan opit pikemminkin asettamaan yleisiä kysymyksiä ja pohtimaan niitä äärimmäisen laajoina keskinäisriippuvaisuuksina ja kerrannaisvaikutuksina. Tämä on jotakin, mikä on aidosti merkittävää, kun pohditaan aikamme ongelmia. Tulet oppimaan siitä, miten kaikki oleminen todellisuudessa on riippuvaista toisten olemisesta, mikä tarkoittaa sitä, että sikäli kun aikamme ongelmat halutaan ratkaista, niin on selvitettävä se, miten asiat ja ilmiöt ovat suhteessa toisiinsa ja millainen todellisuus tästä vuorovaikutuksesta lopulta syntyy. Lyhyesti sanoen koulutuksesi opettaa sinulle ennen muuta sosiologisen ajattelutavan, minkä keskiössä on juuri se, että teemmepä ihmisinä mitä tahansa tai emme tee mitään, niin olemme silti riippuvaisia siitä todellisuudesta, jossa elämme. Haluan sanoa sinulle, että omaksumalla tämän ajattelutavan sinusta tulee aikautemme vaikeiden ja viheliäisten ongelmien esittäjä sekä myös niiden ratkaisuvaihtoehtojen muotoilija. Lisäksi sinusta samalla tulee väistämättä hieman suvaitsevampi, ystävällisempi ja kiltimpi. Tällä ajatustavalla on yhteiskuntakriittisyydessään maailmaa parantava vaikutus, mihin uskomalla et tule koskaan tuntemaan motivaation puutetta opinnoissasi.
Suhtaudu koulutukseesi vakavasti
Tulet jatkamaan klassisen yhteiskunta-analyysin kunniakkaita perinteitä. Tulet liittyneeksi sellaiseen joukkoon, johon harvalla on koskaan pääsyä; joukkoon jossa ajattelu ei koskaan ole ollut, eikä myöskään koskaan tule olemaan aivan yksioikoista, vaan pohtivaa ja alati kysymyksensä uudelleen asettavaa, minkä vuoksi parhaat yhteiskuntatieteelliset teokset voivat etenkin aluksi tuntua varsin vaikeaselkoisilta. Tulet siis lukemaan yhteiskuntatieeteellisen ajattelun rautaisimpien herrojen, ja jos mahdollista vieläkin rautaisimpien rouvien merkkiteoksia, akateemisia töitä, joihin on valjastettu heidän koko elämänkokemuksensa kaikessa moninaisuudessaan. Kunniottamalla heidän työtään, kunnioitat myös itseäsi.
Yhteiskuntatieteen opiskelijana tulet etenevässä määrin poliittisesti vastuunalaiseksi. Sanomisillasi ja kirjoituksillasi voi joskus olla aitoa poliittista merkitystä, joten sinun tulee tuntea vastuusi niistä. Ennen kaikkea opi tuntemaan vastuusi ajattelusi jatkuvasta kehittämisestä, sillä kukaan ei huolehdi siitä puolestasi. Kun siis päätät aloittaa tietyn teoksen, niin lue se aina huolella ja pyri aina ymmärtämään sen kokonaismerkitys, koska juuri tästä ajattelusi kehitys on riippuvainen.
Sivuainevalinnoista
Sinut saattaa yllättää sivuaineiden runsas opintopistemäärä koulutuksessasi. Pääaineesi opinnot ovat laajudessaan alle puolet koko kandidaatintutkinnosta, mikä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että sivuaineita on opiskeltava siis melko paljon. Mietit ehkä miksi näin, ja mitä hyötyä sivuaineista on, kun haluat opiskella politiikkatiedettä/ ja tai sosiologiaa. Sinulle tullaan sanomaan, että valitse sivuaineiksesi sellaista, mikä sinua aidosti kiinnostaa, mikä on oikeastaan aika hyvä neuvo, muttei kuitenkaan koko totuus asiasta. Nyt kerron totuuden: sivuainevalinnoillasi tulet suuntaamaan poliittis-sosiaalista ajatteluasi. Sivuaineista opit menetelmiä ajatteluusi ja lisäksi niiden avulla valitset näkökulmia, joilla haluat tarkastella ja asettaa poliittis-sosiaalisia kysmyksiä. Yksinkertaisesti sanoen sivuainevalinnoillasi valitset sen, minkä väristen lasien läpi haluat tarkastella poliittis-sosiaalista todellisuutta. Tiedostaen tämän ymmärrät sen, että valitsetpa mitä tahansa, ei valintasi voi koskaan olla täysin väärä. Yleishyödyllisinä ja varmoina valintoina voin kuitenkin lämpimästi suositella filosofiaa ja tilastotiedettä.
Lopuksi
Vedä edellä esitetystä omat johtopäätöksesi, koska lopullisia totuuksia ei ole olemassa. Sosiologinen ajattelu on ennen kaikkea kaaoksen kanssa elämistä ja siihen sopeutumista. Toivotan onnea ja menestystä valitsemallasi tiellä, jolla et siis koskaan kulje yksin.