-Elämä on olemassaolon ylläpitämistä.
-Olemassaolo taas on tulemista ja menemistä - tekemistä. Käsivarret
heiluvat, ihmiset kulkevat; kaiken voi pelkistää pienemmäksi, jolloin
kokonaisuus alkaa tuntua merkityksettömältä. Oliot ovat, mutta niiden takana ei
välttämättä sittenkään ole mitään. Olioiden päähänpinttymät estävät niitä vain
huomaamasta tätä olemassaolon ehdotonta mielettömyyttä eli sitä, ettei
olemassaolo ole mitenkään välttämätöntä.
-Olevan oleminen on aivan olennaisesti ahdistusta. Kun oleva
ei ahdistukseltaan kykene tekemään jotain, niin se tekee valinnan tämän mukaan. Kuitenkin jokaisessa teossa, minkä oleva tekee on mittaamaton määrä
sankaruutta, koska tällöin oleva voittaa oman ahdistuksensa.
-Oleminen on myös ajan täyttämistä, mutta aikaa ei koskaan
voi täydellisesti täyttää. Sinänsä järjetön oleminen on verhottava jotenkin.
-Tuleva toteutuu vähin erin. Aika koskettaa fyysisesti. Jokainen
hetki syntyy vain herättääkseen eloon seuraavan. Seikkailut ovat erityisiä
hetkiä; ne lopulta poikkeavat tavallisuudesta vain hieman, mutta kuitenkin tarpeeksi
siten, että ajasta tulee tällöin jotakin erityisempää kuin tavanomaisen ja arkipäiväisen
veltostuttavaa.
-Ihmiset pyrkivät elämään elämäänsä niin kuin he siitä
kertovat. Jokainen ihminen on kertoja. Hetkistä tulee merkityksellisiä vasta
kun niistä kerrotaan. Tällaisista hetkistä tulee seikkailuja. Seikkaluissa
ihminen voi havaita oman olemuksellisen olemassaolonsa. Seikkaluissa koetaan
ajan palautumattomuus ja juuri tämä tekee ajanhetkistä erityisiä.
-Olemassaolossa voidaan siis erottaa todellinen eläminen ja
elämisestä kertominen. Kertomisessa jokaisella hetkellä on oma erityislaatunsa.
Todellisessa elämässä yhdelläkään hetkellä itsessään ja yksinään ei ole mitään
sen suurempaa merkitystä.
-On siten huomattava, että arki hallitsee olemusta, joskaan ei
olemassaoloa.
-Maailma pysyy päivästä toiseen samanlaisena erityisesti laiskuuden vuoksi. Sosiaalisen järjestyksen tuottaa toisaalta se, että ihmiset tekevät ja toisaalta se, etteivät he tee. Ahdistus tuottaa valintoja saaden aikaan sekä tekemistä, että ei-tekemistä. Näistä juuri ei-tekeminen voi yhteiskunnallisen elämän kannalta olla varteenotettavan ratkaisevaa.
-Olemassaolo ylipäätään saa asiat
tapahtumaan ja se joka hallitsee olemassaoloa hallitsee myös sitä, mitä tapahtuu.
-Ihmiset pyrkivät täyttämään velvollisuutensa. Se on
olemassaolon yksinkertaisin, mutta samalla vaativin tehtävä.
-Sitoutuminen voi tuoda olemassaololle oikeutuksen, mutta
hintana on vapauden menettäminen. Sitoutuminen hillitsee ahdistusta, vapaus
taas lisää sitä.
-Oleminen on kunkin olevan yksilöllistä kärsimystä omassa
olemuksessaan. Vihaamalla omaa olemassaoloaan joutuu vain syvemmälle omaan
olemassaoloonsa, koska ajattelemalla kukin vetää itsensä esiin omasta olemattomuudestaan
ja ajattelun aktiviteettia ei voi ihminen ihmisenä olevana välttää. Ajattelu ja
olemassaolo vahvistavat näin toinen toisiaan.
-Antautumalla omaan olemassaoloonsa ihminen voi löytää ihmisyyden, mutta samalla hän tulee kuitenkin pettäneeksi ihmisinä ne, jotka eivät sitä ole löytäneet tai halua löytää.
-Kaikki olemassa oleva on siis havaittavissa, muttei
loogisesti johdettavissa. Olemassaoloa yritetään ymmärtää selittämällä sitä
loogisesti, mutta tällä lailla syntyvä ymmärrys jää auttamattoman näennäiseksi
ja vajaaksi.
-Selvittämällä sen, miksi jokin on tehty, voi selvittää sen,
millä joku on antanut oikeutuksen omalle olemassaololleen.
-Olemassaolo on lopulta vain olemassaoloa. Se on pakollista ilman sen
kummempaa syytä. Tässä on kaikki, mitä olemassaolosta voi tietää.
