Lukuvuoteen 2020–2021 päättyi merkittävä luku Lapin yliopiston tilastotieteen opetuksen historiassa. Vahvasti takavuosien kauppakoulun aikaisiinkin kursseihin perustunut runsas, reilusti yli 25 opintopisteen sivuainekokonaisuus oli viimeisen kerran tarjolla. Opetusta oli lukuisista monimuuttujamenetelmistä, tilastollisesta testaamisesta, aikasarjoista ja indekseistä sekä tilastollisesta päättelystä. Kaikki nämä ovat perusasioita niille, jotka tarvitsevat tilastollisia menetelmiä omissa opinnoissaan ja töissään.
Lähdettäessä nyt uuteen lukukauteen on kurssitarjonta olennaisesti
suppeampi. Kysynnän puutteessa tilastotieteen opetus on ajettu alas, ja mahdollisuutta
25 opintopisteen kokonaisuuteen ei oikeastaan enää ole. Tarjolla on vielä
yhteiskuntatieteiden opintoihin sisältyvät pakolliset kurssit, työpaja
kvantitatiivista pro gradua tekeville sekä hieman syventävämpänä kurssina
R-ohjelmiston käyttö tilastollisissa analyyseissa.
Monet Lapin yliopiston opiskelijat ovat
kuitenkin suorittaneet tilastotieteen pakollisia ja valinnaisiakin opintoja
muissa yliopistoissa. Liekö syynä turhautuminen Lapin yliopiston tapaan
järjestää tilastotieteen opetus?
Erityisesti Helsingin yliopiston
avoimen yliopiston järjestämä TilastoMooc
on ollut suosittu Lapin yliopiston opiskelijoiden keskuudessa. Vapaa eteneminen kunkin omassa
tahdissa on joustavaa, ja mielekkäästi sekä virikkeellisesti koostettu kymmenen
opintopisteen kokonaisuus vastaa lopulta aika hyvin Lapin yliopiston pakollisia
tilastotieteen kursseja. Lisäksi samalla oppii R-ohjelman käytön perusteita, joiden
osaamisesta voi hyvinkin olla hyötyä tulevaisuuden työmarkkinoilla.
Tällä hetkellä Lapin yliopistosta valmistuu
yhteiskuntatieteen maistereita, jotka eivät tunne tieteenalansa moderneimpia
välineitä. Kyvyttömyys käyttää näitä laskennallisia menetelmiä on jämähtämistä
menneisyyteen yhteiskuntatieteen tutkimusmenetelmien nopeasti kasvavassa
mahdollisuuksien joukossa. Nämä laskennalliset menetelmät eivät rajoitu
pelkästään sinänsä perinteiseen tilastolliseen tutkimukseen, vaan ne tekevät
mahdollisiksi esimerkiksi laajat tekstimassojen analyysit.
Lapin yliopistossa elää vahva
laadullisen tutkimuksen henki, mitä ei ehkä haluta aina yleisesti myöntää. Se
vaikuttaa olennaisesti siihen, miten pohjoisessa tutkitaan ja sitä
kautta myös opetetaan. Olisiko kuitenkin syytä nähdä tilastollisten menetelmien
mahdolliset hyödyt yhteiskuntatieteissä?
(Muokattu Lapin Ylioppilaslehdessä 3/21 julkaistusta tekstistä.)